Noudata näitä sääntöjä ja olet mukana:

Yleistä:

  • Illanorkesteri.fi on verkko-ohjelmapalvelu, jonka päätehtävä on etsiä asiakkaille eri tilaisuuksiin soveltuvaa ohjelmaa. Palvelu on siis tarjouspyyntöjä välittävä kolmas osapuoli, eikä näin ollen ole missään vaiheessa vastuussa bändien toiminnasta eikä sopimusten toteutumisesta. Sopimus solmitaan aina yhtyeen edustajan ja asiakkaan välille. Bändin edustaja, joka huolehtii yhteistyöstä meidän kanssamme on viime kädessä vastuussa sopimuksiin liittyvistä velvoitteista ja yhteistyön toimivuudesta.
  • Pidämme kiinni laadukkaasta palvelusta: Väärinkäytökset johtavat aina yhteistyön päättämiseen.  Palvelulla on oikeus päättää yhteistyö kokonaan tai määräajaksi ilman erillistä varoitusta, mikäli  ilmenee ongelmia yhteistyössä palvelun tai palvelua käyttävän asiakkaan välillä. Rekisteröitymismaksua ei palauteta.
  • HUOMIO! Jos tieto yhtyeen ja bändin välillä ei kulje/ emme koe saavamme jäsenbändistä riittävästi tietoa, tulkitsemme tämän passiiviseksi jäseneksi, jolloin meillä oikeus poistaa yhtyeen esittelysivu näkyviltä. Tällöin sähköpostiosoite pysyy kuitenkin edelleen avoimella postituslistalla.
    • Jos huomaat, että esittelysivusi ei näy, voit aktivoida jäsenyytesi uudelleen ottamalla yhteyttä Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

Tarjouspyynnöt ja sopimukset:

  • Vastaa vain niihin tarjouspyyntöihin, jotka soveltuvat teille. Älä vastaa avoimiin tarjouspyyntöihin "eioota" (ellei sitä erikseen pyydetä), sillä se kuormittaa turhaan tilaajan sähköpostia ja hukuttaa alleen potentiaaliset tarjokkaat. Poikkeukia ovat ne tarjouspyynnöt, jotka tulevat suoraan teille asiakkaan valitsemana. Tästä on aina erillinen punainen maininta tarjouspyynnön yläreunassa. Sama koskee myös meidän lähettämiämme henkilökohtaisia tiedusteluja. Odotamme niihin vastausta.
  • Tarjouspyyntöjä ei saa välittää edelleen!  
  • Sopimus solmitaan aina suoraan bändin edustajan kanssa ja on sanomattakin selvää, että sopimus on sitova. Ylivoimaisen esteen sattuessa bändillä on velvollisuus kaikin keinoin pyrkiä huolehtimaan siitä, että tilaajalle löytyy korvaaja.
  • Pidä meidät ajan tasalla keikkakalenteristasi niin kirjanpitomme pysyy kasassa ja sinä vältyt turhilta yhteydenotoilta. Tarkemmat ohjeet löytyvät aina tarjouspyynnön alareunasta.
  • Palvelumaksuista saat laskun/keikkalistaotteen aina ensisijaisesti sähköpostilla. Palvelumaksu maksetaan vain toteutuneista keikoista aina keikkakuukautta seuraavan kuukauden viidenteen päivään mennessä. Palvelumaksusta saat kirjanpitokelpoisen kuitin. Maksa lasku eräpäivään mennessä niin palvelu pysyy katkottomana.

Asianmukainen palvelutapa:

  • Palveluamme voi silmämääräisesti ajatellen helposti "sumuttaa", sillä periaatteessa toimintamme perustuu luottamukseen. Jos kuitenkin olet tällä mielellä liikkeellä, suosittelemme että jätät rekisteröitymisen sikseen. Palvelumme varmistaa tapahtumat aina moninkertaisesti ja palvelulla on oikeus päättää yhteistyö bändin kanssa ilman ennakkovaroitusta, mikäli toistuvia epäselvyyksiä ilmenee.
  • Keikkamyyjä edustaa bändinsä lisäksi myös palveluamme, joten myyjän velvollisuus on toimia aina asianmukaisesti. 
  • Mikäli jäsen toistuvasti tai räikeästi rikkoo palvelun yleisiä toimintaperiaatteita on meillä yksipuolinen oikeus ilman erityisiä perusteluja päättää yhteistyö välittömästi.
    • Jos jokin jää vielä epäselväksi, esitä kysymys osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.  

 
Kaikki tanssiyhtyeet Biletystä ja rytinää Pienet kokoonpanot Jazz-,blues-,soul-,funk... Hauskaa koko rahalla Pop, rock, soittolistat PIKAVALINTA
UUSI ASIAKAS? KATSO NÄMÄ
Toimintatapamme
Miksi käyttäisit meitä?
Vihjaa tästä palvelusta
Palveluja juhlantekijälle
ARTISTI, OHJELMATOIMISTO
Rekisteröidy jäseneksi
Markkinointivinkkejä
Linkitä meihin
Asiakkaat ja kumppanit
T-shirt_125x125_gif





Salasana unohtunut?
Etkö ole vielä käyttäjä? Liity käyttäjäksi!