arrow Tanssiyhtye Rautalaiva

Tanssiyhtye Rautalaiva


Tanssiyhtye Rautalaivan kotisatama on Kuopio ja esiintymislavana koko maailma. Triossamme soi kitara/slidekitara, kosketinsoittimet ja rummut. Kaikki muusikot laulavat.

Monipuolisessa ohjelmistossamme on perinteisen tanssimusiikin lisäksi
Agents- ja Badding-ohjelmistoa sekä muuta Suomirokkia, musiikkia
Latinalaisesta Amerikasta Venäjän aroille, discoa, rock 'n' rollia, yhtyeen omaa
tuotantoa. Taustamusiikkiohjelmistomme sisältää ikivihreitä, elokuva- ja
musikaalisävelmiä, latinosävelmiä, bluesia, jatsia.

Kapellimestari-urkurimme on jo pienestä pojasta aloittanut julkisen musisoinnin
ja ehtinyt esiintymään eri puolilla maailmaa. Kitaristimme Amsterdamista
laulaa myös ranskaksi, saksaksi, espanjaksi ja italiaksi. Rumpalimme tuo
ohjelmistoon tuulahduksen hevimaailmasta. Musiikkisivullamme kuuluu
omia laulujamme ja löytyy yli 300 kappaleen ohjelmistoarkistomme.

Julkisten esiintymisten lisäksi soitamme yritysten ja järjestöjen tilaisuuksissa,
perhe- ja sukujuhlissa. Yleisömme on ollut koululaisista ja opiskelijoista
eläkeläisiin ja sotaveteraaneihin. Musiikkimme on soinut radiossa ja TV:ssä.




Jätä tarjouspyyntö esiintyjästä Tanssiyhtye Rautalaiva


Keikkailualue: Koko maa
Etelä-Suomi
Länsi-Suomi
Itä-Suomi
Pohjois-Suomi

Asiakkaiden arvioita esiintyjistä:

  (Friday, 20 March 2009)
Arvio: 5
Varasimme tämän palvelun kautta bändiä häihimme. Olemme ranskalais-suomalainen pariskunta ja häihin oli tulossa vieraita useammasta maasta. Tiedusteluumme vastasi RAUTALAIVA Kuopiosta, joka kiilasi heti ehdokkaiden kärkeen vakuuttavalla soittolistallaan, monikielisyydellään ja kohtuullisella hinnallaan. Hetken harkittuamme päädyimme valitsemaan Rautalaivan. Vähän jännitti "sokkona" valita bändi netin kautta, mutta ei auttanut muukaan, kun asumme tällä hetkellä Ranskassa. Rautalaiva-bändin piämies oli alusta asti todella ystävällinen, joustava, tehokas ja ammattitaitoinen. Vastauksia epätietoisiin meileihin ei tarvinnut kauan odotella ja toiveet otettiin huomioon kokonaisvaltaisesti. Morsiamella oli toiveena esittää laulu sulhaselle, jolloin saimme mp3-tiedostona raidan, jonka avulla sävellaji ja kappaleen kulku voitiin tarkistaa "etänä". Bändi myös opetteli meille tärkeitä kappaleita spesiaalisti meidän iltaamme varten. rnrnSitten koitti suuri päivä ja myös ensimmäinen kerta kun tapaisimme bändimme. Heti alusta asti pojat ottivat homman hanskaan. Pojat soittivat mielettömän hyvin, lauloivat ainakin ranskaksi, englanniksi, suomeksi sekä savoksi ja ottivat yleisönsä. Tanssia, naurua ja riemua riitti! Siinä meni humppaa, sambaa, tangoo ja vaikka mitä sekä suomalaisilta, ranskalaisilta, espanjalaisilta, liettualaisilta sekä savolaisilta, kaikki iloisesti yhdessä sekoillen...! Näin yhteen meiliin ei edes mahdu kaikki ylistyssanat, joita sekä hääpari että koko hääväki kotimaasta riippumatta viljeli koko illan ja vielä häiden jälkeenkin!!! Siis kerta kaikkiaan upeata! Seuraavat juhlat, joihin bändiä tarvitsemme, saavat Rautalaivan varmasti soittamaan, olipa välimatka mikä tahansa. Pojat jo joustavina ja lupsakoina miehinä lupasivatkin tulla vaikka Ranskaankin asti, jos vain kuljetus järjestyy. Aivan mielettömän suuret kiitokset tästä mahtavasta palvelusta, joka tutustutti meidät Suomen parhaaseen hääbändiin.




300 x 250 EN
03 Banner

Etkö löytänyt etsimääsi?

Jos et löytänyt sitä mitä etsit, ota silti meihin yhteyttä ja kerro mitä haet. Toimimme yhteistyössä useiden ohjelmatoimistojen kanssa, joiden myötävaikutuksella räätälöimme juhlasi juuri sellaiseksi kuin sinä haluat.
Suunnittele ja tilaa kutsukortit verkosta: Testaa tästä helppokäyttöistä online -editoria
Kaikki tanssiyhtyeet Rautalankayhtyeet Biletystä ja rytinää Pienet kokoonpanot Jazz-,blues-,soul-,funk... Klassiset yhtyeet Hauskaa koko rahalla Tuttuja soittolistoilta Esiintyjät alueittain
Toimintaperiaatteemme
Miksi käyttäisit meitä
Anna vinkki ystävälle
Anna palautetta
Linkitä meihin
Rekisteröi yhtye
Yhteistyössä
Vinkkejä ja linkkejä
250 käyntikorttia ILMAISEKSI*





Salasana unohtunut?
Etkö ole vielä käyttäjä? Liity käyttäjäksi!