Kotitalousvähennys on ollut käytössä jo useita vuosia, mutta tästä huolimatta sitä käytetään perin vähän. Kotitalousvähennyksen ensisijainen tarkoitus on työllistää, joka onkin varsin tärkeää näinä aikoina ja toki se on tietysti sitä aina heikon työllisyyden alueilla.
Mikä on kotitalousvähennys?
Kotitalousvähennys on yksityisen henkilön oikeus vähentää verotuksessa maksamiaan korvauksia kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä. Työn voi teettää ennakkoperintärekisteriin merkityllä yrityksellä tai kotitalouden palkkaamalla työntekijällä; sillä edellytyksellä, että työ on tuloveronalaista toimintaa.
Paljonko on kotitalousvähennys?
Kotitalousvähennystä on vuoden 2009 alusta alkaen myönnetty seuraavasti: Yrityksellä teetetyn työn kustannuksista voi kotitalousvähennyksenä vähentää 60 % työn osuudesta. tai 30 % kotitalouden palkkaaman työntekijän palkasta + palkan sivukulut kokonaisuudessaan.
Kotitalousvähennyksen vuotuinen enimmäismäärä on 3000 euroa/ henkilö. Vähennysoikeus on henkilökohtainen. Mikäli siis taloudessa asuu esimerkiksi kaksi puolisoa, on vähennysoikeus yhteensä 6000 euroa/ talous. Vähennysoikeus koskee myös työtä, joka on teetetty esimerkiksi vanhempien tai puolison vanhempien kodissa tai vapaa-ajan asunnossa.
HUOMAA! Kotitalousvähennys koskee vain työkorvauksia. Ei siis esimerkiksi materiaalikustannuksia tai koneen käyttökustannuksia. Työn suorittavalta yritykseltä on siis vaadittava laskussa selkeä erittely työsuorituksesta. Useimmiten kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluja tarjoavat yritykset kyllä tiedostavat tämän jo itse.
Millainen työ oikeuttaa kotitalousvähennykseen:
Kotitalousvähennyksen toinen merkittävä tavoite on edistää asuntojen omatoimista ylläpitoa ja yhtä lailla vanhusväestön omatoimista selviytymistä kotona. Kotitalousvähennykseen oikeuttavia töitä ovat seuraavan kaltaiset tehtävät:
Oikeudesta kotitalousvähennykseen voi varmistua esimerkiksi palvelun tuottavalta yritykseltä tai näidenkin tietojen lähteenä käytetyltä vero.fi – sivustolta.